Yö & Usva

(Nuit Et Brouillard)



Tuskin mikään elokuva on kyennyt kuvaamaan ihmisyyden pimeää puolta niin toteavan neutraalisti, ja juuri siksi äärimmäisen tehokkaasti ja läpitunkevasti kuin Alan Resnais’n elokuva Yö ja Usva.

Lyhyessä ajassa elokuva käy läpi natsi-Saksan nousun, leirien pystyttämisen ja tuhon jäljet. Materiaalina on mustavalkoista arkistomateriaalia ja keskitysleirien ympäristöstä myöhemmin kuvattua värimateriaalia. Ääniraitaa myöten elokuva on tyyliltään hyvin toteava. Ranskalaisen runoilijan, keskitysleirit itsekokenut Jean Cayrolin teksti kuvaa viileästi kuinka tavalliselta lerit näyttivätkään. Edes musiikki ei sorru paisuttelemaan tai alleviivaavaan sodan kauhuja. Kuin Kurt Vonnegut, tämä essee-elokuvan merkkiteos vain toteaa: “Niin se käy.”

Alain Resnais’n Yö ja usva-elokuvaa kohtaan esiintyi myös vahvaa kritiikkiä. Joidenkin mielestä se ei kerro natsien hirmuteoista ja juutalaisten joukkotuhosta tarpeeksi painokkaasti, mutta juuri tässä on Resnais’n elokuvan nerokkuuden ydin. Yö ja usva ei kerro menneiden vuosikymmenten pahoista natseista, vaan se kertoo meistä.

Hannah Arendt kirjoitti seurattuaan holokaustin organisoijan, miljoonien ihmisten hengen vieneen kansanmurhan kansliapäällikön Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä, että yllätyksekseen hän ei nähnytkään edessään pahuuden ruumiillistumaa, fanaattista sosiopaattia tai natsia, vaan tavallisen ihmisen. Arendtin huomio oli sama kuin Resnais’n ja Cayrolin. Kuvittelemalla, että vain sosiopaatit pystyvät äärimmäiseen pahaan me mahdollistamme uuden natsisaksan kaltaisen hirmuvaltion synnyn.

Natsien hirmuteoista mitään vähentämättä meidän on syytä ymmärtää, että niistä olivat vastuussa suurelta osin ihan tavalliset ihmiset. Keskinkertaiset, vain työtään tekevät virkamiehet, jotka eivät tehneet mielestään mitään laitonta. Ja iso osa hiljaisia sivustaseuraajia.

Noin puolentunnin mittainen Yö ja usvavalmistui vuonna 1955, jotta muistaisimme millaisiin äärimmäisyyksiin voi ihmisen pahuus yltää. Nyt kun puhe loisista tai matuista ihmisten sijaan lisääntyy, tuntuu olevan hyvä hetki muistuttaa, että eivät toisen maailmansodan kauhut alkaneet kaasukammioilla. Se alkoi poliitikoilla, jotka jakoivat ihmiset meihin ja toisiin. Se alkoi suvaitsemattomuudesta ja vihapuheesta. Ei teoista olleet vastuussa pahat ihmiset, vaan tavalliset ihmiset. Kun ihmiset lopettivat välittämästä ja käänsivät silmänsä, syntyi kalteva pinta kohti kansanmurhaa.

Juho Kuosmanen



Esitys: LA klo 14:00, Työväentalo / Kesto: 32min /
Vuosi: 1955 / Kieli: ranska / Teema: Dokumentti



Mark