Anu Silfverberg

toimittaja, elokuvakriitikko & kirjailija


Anu Silfverberg on palkittu toimittaja, elokuvakriitikko ja kirjailija,  sekä yksi laatujournalismia julkaisevan Long Play -verkkojulkaisun perustajista.

Silfverberg on kirjoittanut journalismin lisäksi useita esseeteoksia, joista uusin, Sinut on nähty, käsittelee katsetta ja toimijuutta elokuvassa.

Silfverberg käy teoksessa läpi suosikkielokuviaan feminististen linssien läpi, ja pohtii me too -liikkeen vaikutusta kulttuuriimme ja sitä kautta suuren yleisön elokuvien välittämään maailmankuvaan.

Silfverberg kertoo samaistuvansa Bill Murrayn rooliin elokuvassa Lost in Translation, ja mainitsee yhdeksi suosikkielokuvistaan Charlie Kaufmanin Synecdoche, New York. Kinojuhlilla Silfverberg olisi halunnut esitellä yleisölle Andrea Arnoldin Fish Tank -elokuvan, mutta valitettavasti sen oikeuksienhaltijaa ei saatu selville, eikä elokuvaa siis nähdä Kokkolassa, ainakaan tänä vuonna.



Esiintyy: Keskustelu katseesta, SU klo 13:30, Kokkolan työväentalo


Mark




CLEANING WOMEN


Kaksi vallankumouksellista taidetapausta kohtaa Kokkolan Kinojuhlilla, kun Cleaning Women -yhtyeen siivoojarobotit Planeetta Clinukselta saapuvat säestämään mykkäelokuvien scifiklassikkoa neuvostoklassikkoa Aelitaa (1924). Cleaning Women on halunnut tuoda Aelitan tälle vuosituhannelle säveltämällä elokuvaan futuristisen musiikin kierrätetyistä kodinhoitovälineistä tehdyillä soittimillaan, kuten sähköisesti vahvistetuilla roskapöntöillä, pyykkitelineillä ja pesukoneen rummuilla. Lopputulos on rytmikäs ja kosminen, aivan kuten elokuvakin.

Cleaning Womenin Aelita-säestys sai ensi-iltansa keväällä 2003. Viisi vuotta myöhemmin yhtye kutsuttiin esiintymään Luxemburgin Filharmoniatalolle, jota varten säestystä päivitettiin edelleen. Sittemmin yhtye on säestänyt Aelitaa
muun muassa Moskovan elokuvamuseossa ja nykytaiteen museo Laboratorio Arte Alamedassa Mexico Cityssä. Vuoden 2020 tammikuussa yhtye vieraili Aelitan kanssa uudelleen Tromssan kansainvälisillä elokuvajuhlilla, jossa Aelita oli valittu festivaalijohtaja Martha Otten 21-vuotisen uran parhaimmistoa esittelevään kuuden elokuvan sarjaan.

Yhtye on julkaissut neljä albumia, joista yksi on Aelitan nimikkolevy.



Esitys: LA klo 21:15 Aelita & Cleaning women, Kokkolan työväentalo


Mark




Eero Grundström

muusikko, säveltäjä & äänitaiteilija


Eero Grundström (s.1976) on Sibelius-Akatemiasta kansanmusiikin ammattilaiseksi valmistunut muusikko ja säveltäjä, äänitaiteilija ja tuottaja, jonka luontaisia elinympäristöjä ovat yhtyeet (mm. Sväng ja Suistamon Sähkö), duot (muun muassa Etno-Emma 2020 -tunnustus Maria Kalaniemen kanssa muodostetulla duolla) sekä erilaiset monitaiteelliset ympäristöt kuten tanssi ja elokuva.


Lajityypilliseen käytökseen kuuluu musiikilla ja äänellä leikkiminen, improvisaatio, soundeilla herkuttelu ja eri genrejen yhteisten piirteiden sulauttaminen. Kansanmuusikkous tuo musiikintekoon muistinvaraisuuden käytön ja taipumuksen lainailuihin. Musiikki hakeutuu kohtiin joissa perinne voi olla uusi uusi, kone orgaanisempi kuin orgaaninen, ja arkaainen on avantgardea.


Viime vuosina kokeellisen elektroniikan osuus Grundströmin musiikissa on lisääntynyt, ja Kinojuhlilla harmoonitaide ja kiinnostus konemusiikkiin yhdistyvät elektro-akustikseksi Frankenstein-soittimeksi, kun matkaharmooniin on yhdistetty modulaarisyntetisaattori.

Tällä yhden miehen orkesterilla Grundström luo äänimaiseman Kinojuhlien avajaiselokuvaan, Dziga Vertovin kokeelliseen dokumenttielokuvaan Mies ja elokuvakamera.




Esiintyy: PE klo 18 Mies ja elokuvakamera säestää Eero Grundström, Kokkolan työväentalo

 


Mark




Jonna Rintamäki

planetaario-ohjaaja


Jonna Rintamäki on Kokkolasta kotoisin oleva tähtiharrastaja ja “joka paikan tähtihöylä”, joka työskentelee tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan tähtinäyttäjänä sekä planetaario-ohjaajana. Avaruuden lisäksi Rintamäki on aktiivinen majakka- ja vesitorniharrastaja.

Kinojuhlilla Rintamäki tutustuttaa kaikenikäiset avaruuden ystävät aurinkokuntamme mittakaavaan. Katsaus kosmokseen -tilaisuudessa Rintamäki havainnollistaa puolen tunnin aikana pienoismallien avulla planeettojen ja auringon koot sekä välimatkat suhteessa toisiinsa.



Esiintyy: PE klo 16 Katsaus kosmokseen -tilaisuus, Kokkolan työväentalo


Mark




LYYTI


Lyytin runoelmapop vie sydänjuurakoiden läpi toisten juhliin kuokkimaan ja purppuravaloista patsaita kaatamaan. Toivoa louhitaan maan uumenista, ja pohjamudasta pelastetaan hauraita siemeniä.

Lyyti on lauluntekijä, joka etsii lohtua ja kukoistusta pimeän ajan keskellä.
Lämpimän vastaanoton saanut esikoisalbumi ”Meitä ei ole kutsuttu” ilmestyi helmikuussa 2020. Keväällä 2021 julkaistut singlet ”Puhalla ja toivo ja ”Mihin voi soittaa? enteilevät Lyytin toista pitkäsoittoa Toiveet ja helyt, joka ilmestyy Kinojuhlien perjantaina 10.9.




Esitys: SU klo 15, Kokkolan työväentalo 
 



Mark