Kokkolan
Kinojuhlat





Syyskuun 9.–12. / 2021


Kosmisia elokuvaelämyksiä ja loistavia tekijävieraita syyskuisessa Kokkolassa


Kinojuhlien erikoisohjelmistossa nähdään Hytti nro 6 -ennakkonäytösten lisäksi muun muassa Cleaning Womenin säestämä tieteiselokuvan mestariteos Aelita ja maailmanensi-iltansa saava harvinaisuus CCCP 1966. Kinojuhlien ohjelmisto julkaistaan tiistaina 24.8, lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 25.8.

Kinojuhlien vuoden teema on Kosmos, ja ohjelmisto pitää sisällään itänaapurin parhaita elokuvia, säestettyä mykkäelokuvaa, ja tietysti kokkolalaistekijöiden Venäjällä kuvatun, Suomessa toistaiseksi ennennäkemättömän Hytti nro 6 -elokuvan.

Kaikki Kinojuhlien näytökset tapahtuvat tänä vuonna Kokkolan Työväentalolla ja Bio Rexissä, lukuunottamatta Hytti nro 6:n ennakkonäytöksiä, joita järjestetään eri puolilla kaupunkia, useassa eri paikassa torstaina 9.9.2021.

Erikoisuuksiin vuoden ohjelmistossa kuuluvat muun muassa omalaatuisen Cleaning Women -yhtyeen säestämä neuvostoliittolainen mykkäelokuva Aelita. Aleksei Tolstoin romaaniin perustuva elokuva valmistui vuonna 1924, ja on yksi varhaisimmista avaruuteen sijoittuvista tieteiselokuvista.

Cleaning Women tunnetaan poikkitaiteellisista tempauksistaan, kuten audiovisuaalisista installaatioista ja mykkäelokuvasäestyksistä. Yhtye soittaa sähköisesti vahvistetuilla kodinhoitovälineillä, kuten pyykinkuivaustelineillä, pesukoneen rummuilla ja roskapöntöillä.

Toinen Kinojuhlilla nähtävä harvinaisuus, upea visuaalinen potretti itänaapurin lähihistoriasta, CCCP 1966 nähdään Kokkolassa maailmanensi-iltana. Kinojuhlien filmiliikenteestä tänä vuonna huolehtinut elokuvaohjaaja Maira Dobele on saanut elokuvan pitkän leikkausversion käsiinsä, ja se saatetaan näytöskuntoon yhteistyössä Latvian suurlähetystön kanssa. Täysimittainen, ennennäkemätön filmikopio on löytynyt vastikään menehtyneen latvialaisen elokuvaohjaaja Uldis Braunsin sängyn alta.

CCCP 1966 kuuluu 1960-luvun kunnianhimoisimpiin elokuvataideteoksiin. Se sijoittuu Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen 50-vuotisjuhlinnan paikkeille. Elokuva on tehty ilman ääntä, jolloin kuvat puhuvat puolestaan musiikin säestyksellä. Lopputulos on tunteellinen ja visuaalisesti upea muotokuva ajattomista ihmiselämän hetkistä.

Tekijävieraiksi ja keskustelijoiksi Kokkolaan saapuvat muun muassa Hytti nro 6 -romaanin kirjoittanut Rosa Liksom ja katseen vallasta ja sukupuolesta elokuvassa kirjan kirjoittanut Anu Silfverberg.

Kinojuhlien ohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessaan ensi viikon tiistaina, ja lipunmyynti alkaa seuraavana päivänä, keskiviikkona Bio Rex Kokkolan verkkosivuilla ja toimipisteessä klo 12.


Tervetuloa elokuviin!


Koronatilanteesta johtuen Kinojuhlien näytöspaikkoihin on myynnissä lippuja vain rajoitetusti, jotta turvaväleistä voidaan huolehtia. Näytöksiin voi tulla vain aivan terveenä, ja suosittelemme lämpimästi hengityssuojainten käyttöä sekä koronarokotuksen hankkimista ennen Kinojuhlien kyytiin hyppäämistä!



Lisätietoja:
Laura Airola
Toiminnanjohtaja
︎ +358 40 7370722
︎ info@kinojuhlat.fi





Kosmiska filmupplevelser i Karleby 9. - 12.9.2021
Kokkolan Kinojuhlat -filmfestivalens specialprogram innehåller utöver förhandsvisningar av Kupé nr 6 också en av sci fi -genrens mästerverk Aelita och CCCP 1966 som får sin världspremiär på Filmfesten. Filmfestens program publiceras tisdagen 24.8. och biljettförsäljningen startar onsdagen 25.8.

Temat för Filmfesten 2021 är Kosmos och programmet innehåller bland annat de bästa filmerna från den östra grannen, stumfilm med ackompanjemang och förstås filmen Kupé nr 6, som filmades i Ryssland.

Filmfestens alla visningar kommer att ordnas vid Bio Rex och Kokkolan Työväentalo, förutom specialvisningarna av Kupé nr 6 som kommer att ordnas runt om i stan torsdagen 9.9.

Årets specialiteter är bl.a. den sovjetiska stumfilmen Aelita som ackompanjeras av den excentriska gruppen Cleaning Women. Filmen (1924) som baserar sig på Aleksei Tolstois roman är en av de tidigaste filmerna i sci fi -genren som utspelar sig i rymden.

Cleaning Women är kända för sina tvärkonstnärliga projekt, som till exempel audiovisuella installationer och ackompanjemang av stumfilmer. Cleaning Women är också kända för sina egentillverkade och säregna instrument, som till exempel torktumlare, skräpkorg och torkställningar.

Den andra rariteten på Filmfesten är filmen CCCP 1966, en fin visuell porträtt av den östra grannens samtidshistoria. Filmen får sin världspremiär i Karleby. Filmkopian som inte visats tidigare, hittades under den lettiske regissören Uldis Brauns säng.


Välkommen till Filmfesten!



Mera information ger:
Laura Airola
verksamhetsledare
︎ +358 40 7370722

︎ info@kinojuhlat.fi