PERSONA

- Naisen naamio



Vuonna 1966 valmistunut, Ingmar Bergmanin merkittävimmäksi elokuvaksi tituleerattu Persona, on vangitseva elokuva. Siitä on kirjoitettu valtavasti, mutta tuntuu, ettei kukaan oikein osaa tulkita sitä loppuun asti. Mitkään sanat eivät saavuta sen ihmeellistä tunnelmaa ja psykologista tarkkasilmäisyyttä.

Kuuluisa näyttelijä Elisabet Vogler (Liv Ullman) on kesken esityksen selittämättömästi menettänyt kykynsä puhua. Häntä hoitamaan pestataan nuori, hyväntuulinen sairaanhoitaja Alma (Bibi Andersson). Lääkäri lähettää heidät kesäksi kahdestaan saarelle – rauhallinen saarielämä voisi tehdä Elisabetille hyvää, ja Alma huolehtisi hänen hyvinvoinnistaan. Mustavalkoisen meren rannalla, Alman jatkuvasti puhuessa ja Elisabetin vaietessa, heidän tunteensa ja persoonallisuutensa alkavat vaivihkaa sekoittua. On vaikea sanoa, mitä heidän välillään tarkkaan ottaen tapahtuu, mutta tunteen tasolla sen kyllä tunnistaa. Bergman kysyy, mikä meissä ihmisissä on aitoa ja pysyvää, mikä pelkästään opeteltuja rooleja ja käyttäytymistä. Missä minuuden rajat menevät?

Bergman itse piti Personaa tärkeimpänä työnään. Hän koki siinä parhaiten saavuttaneensa sen, mitä juuri elokuvalla voi saavuttaa. Itse hän kuvaili teostaan visuaaliseksi runoksi. Vaikka teos ei ole suoraviivainen, se ei myöskään ole mikään vaikeaselkoinen tai käsittämätön runo. Naisten emotionaalinen kohtaaminen koskettaa katsojaa syvältä, ja Sven Nykvistin kuvaus on kuin toisesta maailmasta – jostain kokemuksen tasosta, jonka vain kuvat voivat saavuttaa.

Elina Talvensaari

Jälkikuvana nähdään Liv Strömqvistin ja Jane Magnussonin lyhytanimaatio Rasvapatti (Fettknölen, 2018).


Ohjaus & Käsikirjoitus: Ingmar Bergman
Pääosissa: Bibi Andersson, Liv Ullmann
Kuvaus:
Sven Nykvist

Esitys: SU klo 12.00, Kokkolan Työväentalo / Kesto: 1h 23min / Ikäraja: K16 /
Vuosi: 1966 / Kieli: ruotsi (suomenkielinen tekstitys) / Teema: Parasta Ruotsista



Mark