Ohukainen & Paksukainen -Kinokonsertti



Stan Laurel ja Oliver Hardy esiintyivät ensimmäistä kertaa yhdessä vuonna 1921 The Lucky Dog-nimisessä elokuvassa. Ensimmäinen yhteinen Laurel and Hardy -komedia oli kuitenkin vasta vuonna 1927 ilmestynyt The Second Hundred Years. Sen jälkeen koomikkojen yhteistyö jatkui kolmekymmentä vuotta, Hardyn kuolemaan saakka.

Vuonna 1929 Laurel ja Hardy siirtyivät mykkäfilmeistä äänielokuviin, mutta Kinojuhlilla nähtävät kolme lyhyttä ovat vielä mykän kauden tuotantoa. Kaikkiaan heidän yhteisesiintymisiään on 106 elokuvassa, ja niistä 32 on lyhytmykkäelokuvaa, jollaisia myös Two Tars,That’s My Wife ja Liberty ovat.

Alla lyhennelmä KAVI:n (Kansallinen audiovisuaalinen arkisto) kokoamista elokuvaesittelyistä. Laurel & Hardy -kinokonsertin ensiesitys oli KAVI:n Kino Reginassa osana Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaa 24.8.2019.

Meripojat Maissa (Two Tars)

Kohtelias keskinäinen väkivalta tai Laurelin sanoin ”vastavuoroinen tuhoaminen” on Ohukaisen ja Paksukaisen elokuvien toistuva teema, mutta sen toteutus on harvoin niin monipuolista ja huolellisesti suunniteltua kuin Two Tars -elokuvassa. Täsmällisyys, jolla kohtuuttomuudet eskaloituvat tässä on elokuvakomedian tekniikan malliesimerkki.

– Lähde: Glenn Mitchell: The Laurel & Hardy Encyclo­pedia (Lontoo: B.T. Batsford, 1995)

Herra ja Rouva Hardy (That’s My Wife)

Oliver saa lupauksen suuresta perinnöstä rikkaalta sedältään, mutta ehtona perinnölle on onnellinen avioliitto. Sedän vierailun aikana Stanleyn on ryhdyttävä vaimon rooliin, kun Hardyn vaimo saa tarpeekseen yhteiselämästä. Stanley onnistuukin vakuuttamaan yökerhon juopon, mutta lopulta, tietenkin, oikea sukupuoli tulee selvitetyksi.

Oi, Ihana Vapaus (Liberty)

Charles Barr korostaa kirjassaan, miten huolellinen rakenne Laurelin ja Barrin elokuvissa on. Hänen esimerkkielokuvansa on Liberty, jonka moni mainitsi vuoden 2005 Pordenonen mykkäelokuvafestivaalilla ”maailman hauskimpana komediana”.

”Vaikka Vapauden juonitiivistelmä voi luettuna kuulostaa epäuskottavalta, katsottuna elokuva tuntuu vääjäämättömältä. Monella tapaa Laurelia ja Hardya voikin pitää Alfred Hitchcockin vastineena komedian alalla. Moni erikoinen kuva tai tilanne ammentaa voimaa siitä, että se on juurtunut niin syvälle tavallisuuteen. Uskottavuus tällä tasolla on pätevä kriteeri Laurelille ja Hardylle, toisin kuin Marx-veljeksille tai Frank Tashlinille. He itsessään ovat niin tavallisia, että heissä on vastaavuutta Hitchcockin ’jokamieshahmoihin’. Ellei heidän maailmansa toimisi tavallisten syyn ja seurauksen sääntöjen mukaisesti, tolkuttomat tilanteet, joihin he joutuvat, menettäisivät kauneutensa. -- Vapaus on puhdas esimerkki rakenteen voimasta Laurelin ja Hardyn elokuvissa. Se etenee hyvin suoraviivaisesti, eikä siinä ole paljoakaan Ohukaisen ja Paksukaisen välistä koomista peliä. Ensikatsomalla katsoja ei tiedosta rakenteen huolellisuutta enempää kuin taukojen ajoituksen tarkkuuttakaan. Molemmat toimivat ammattilaisuuden ’näkymättömällä’ tasolla.”

– Charles Barrin mukaan (Laurel & Hardy. Lontoo: Studio Vista. Movie Paperbacks, 1967) Antti Alanen 18.2.2009.

Laura Airola



Esitys: LA klo 15:00, Työväentalo / Kesto: 1h 37min / Ikäraja: S /
Vuosi: 2018 / Tekstitys: englanti / 
SÄESTYS: Duo Helan & Halvan (Miia Reko, Laura Airola)



Mark