ERÄS RAKKAUSTARINA



Tämä on yksinkertaisesti aivan ihana elokuva. Kyseessä on Roy Anderssonin esikoiselokuva vuodelta 1970. Andersson on tullut myöhemmin tutuksi, Arlan mainosten lisäksi, omalaatuisista asetelmista koostuvista, mustan huumorin läpisyömistä elokuvista muun muassa Kahden kerroksen lauluja sekä Sinä elävä. Eräs rakkaustarina poikkeaa hänen tuotannostaan perinteisenä, helposti lähestyttävänä ja yllättävän positiivisena tarinana.

Annika ja Pär ovat elokuvan nuoret päähenkilöt. He tapaavat ensikerran sairaalassa, jossa Pär on perheineen katsomassa isoisäänsä ja Annika juhlimassa tätinsä syntymäpäivää. Ensi hetkistä lähtien Andersson onnistuu naurattamaan nerokkaalla tilannetajullaan ja huikealla näyttelijäensemblellään. Kamera havannoi etäältä, mutta sitäkin tarkemmin ihmisten järjetöntä käyttäytymistä. Vasta 27-vuotias Andersson on ottanut mallia Milos Formanin ja muiden Tsekkoslovakialaisten mestarien elokuvista, joiden töissä yhdistyy naturalistinen näyttelijäntyö, tragikoominen maailmankatsomus ja ironinen katse aikuisten tapakulttuuriin.

Annikan ja Pärin luokkarajat ylittävä rakkaustarina on elokuvan lämmin ydin, mutta heidän vanhempiensa ja sukulaistensa kautta esiin piirtyy myös laajempi näkymä ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Elokuvan edetessä tulee selväksi, että tässä sosiaalisten tilanteiden älyttömässä viidakossa, ainoa järkevä asia on näiden kahden teini-ikäisen rakkaus.

Juuri kun itse joudumme kohtaamaan syyskuun pimeät yöt ja koleat illat, tässä on oiva mahdollisuus vielä hetken nauttia valoisasta kesäyöstä. Eräs rakkaustarina on sekä viihdyttävä ja hellyyttävä teinirakkauskuvaus, mutta myös tragikoominen yhteiskunnallinen muotokuva.


Juho Kuosmanen



Ohjaus & käsikirjoitus: Roy Andersson
Pääosissa: Ann-Sofie Kylin, Rolf Sohlman
Kuvaus: Jörgen Persson
Esitys: PE klo 19, Kokkolan Työväentalo / Kesto: 1h 55min / Ikäraja: K12 /
Vuosi: 1970 / Kieli: Ruotsi (suomenkielinen tekstitys) / Teema: Parasta Ruotsista, läheisyys



Mark