ANIARA



Harry Martinson kirjoitti runoelmansa Aniara: En revy om människan i tid och rum vuonna 1956. Tieteiskertomus kertoo tulevaisuuden avaruusaluksesta nimeltään Aniara, joka vie ihmisiä pakoon  Marsiin, koska ydinsota on saastuttanut Maa-planeetan. Martinson sai etenkin tämä teoksensa ansiosta kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1974. Suomeksi kirja julkaistiin vuonna 1963 nimellä Aniara: Katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa ja sen suomensi Aila Meriluoto. Aiheesta on tehty jo aikaisemmin ruotsalainen tv-elokuva, jonka ohjasi Arne Arnbom vuonna 1960.

Pella Kågermanin ja Hugo Liljan ohjaamassa elokuvassa kertomusta on muutettu niin, että Maa on tuhoutunut ekokatastrofin takia. Aniara on ylellinen alus, jossa matkustajille on varattu ravintoloita, musiikkia, kaikkea mahdollista ajanvietettä. Lisäksi aluksella on mimarobin hoitama Miima-niminen laite, joka voi tuoda käyttäjänsä aivoista hyviä muistoja. Laitteesta tulee niin suosittu, että matkustajat tulevat siitä riippuvaiseksi. He haluavat käyttää sitä niin paljon, että lopulta laitteisto alkaa toimimaan virheellisesti ja aiheuttaa outoja tapahtumia ja vaaratilanteita.

Alus joutuu törmäyksen välttämiseksi pois radaltaan ja alkaa lopulta alkaa ajelehtia päämäärättömästi. Matka-aika pidentyy moniksi vuosiksi, jolloin ihmiset alkavat etsiä uusia keinoja ajan kuluttamiseksi. Miima-laitteen lisäksi ajanvietteeksi alkaa muodostua erilaisia kultteja. Yhteisö alkaa hajoamaan, kun ihmiset kokoontuvat omiin ryhmiinsä, mutta aluksen päälliköt yrittävät edelleen pitää hallinnon käsissään. Aniara menee koko ajan huonompaan kuntoon ja ajelehtii avaruudessa.

Ote runosta Aniara: ”Ja sarkofagissamme kiitämään me jäimme merta loppumattomuuden hautamme ympärillä ikiyö kuin holvi lasinkirkkaan hiljaisuuden.”




Ohjaus: Pella Kågerman & Hugo Lilja
Käsikirjoitus: Pella Kågerman & Hugo Lilja
Pääosissa: Emelie Jonsson, Bianca Cruzeiro, Arvin Kananian, Anneli Martini, Jennie Silfverhjelm & Emma Broome
Kuvaus: Sophie Winqvist
Leikkaus: Pella Kågerman, Björn Kessler & Michel Leszcylowski
Esitys: SU klo 12, Bio Rex 1 / Kesto: 1h 46min / Ikäraja: 12 / 
Vuosi: 2018 / Kieli: ruotsi, tekstitys: englanti / Teema: Parasta Pohjoismaista



Mark